lauantai 21. helmikuuta 2015

LDN 2015 / 2

Toista osaa Lontoonreissupostauksista tässä!
Sunnuntai 25.1. alkoi kunnon full english breakfastilla mikä oli ihan mahtava edellisen illan jälkeen. :--D Meitä ei kuitenkaan väsyttänyt juurikaan (viiden tunnin unista huolimatta), joten lähdettiin sitten käymään keskustassa.
Tubeiltiin Tower Hillille ja sieltä lähdettiin kävelemään Thamesia kohti ja ensimmäinen etappi oli Leadenhall Market eli tollainen kauppahallin tyyppinen paikka, arcade englanniksi. Kaikki kaupat tuolla oli kiinni koska sunnuntai, mutta ihan vaan arkkitehtuurin takia kannatti käydä ja paikan hiljaisuus loi ihan oman tunnelmansa. Niinkuin paikan katossakin luki, "time here becomes space" ja "space here becomes time". Ihana paikka! :-D
Seuraavaksi ohitettiin muun muassa vaikuttava "Walkie Talkie" joka näytti kaartuvan muiden rakennusten päälle. Matkan varrelle osui myös St Dunstan's Gardens, pienet kirkon rauniot jotka on säilytetty puutarhana. Siellä oli menossa joku photoshoot joten ei viivytty kauaa mutta ihan söpö paikka. :D
Thames oli sitten ihan kulman takana joten mentiin sen varteen kuvailemaan. Tietysti nääkin maisemat on jo nähty moneen kertaan mutta aina tuolla on kiva käydä kumminkin, Tower Bridge on niin kaunis<3
Tossa hoodeilla oli edelleen (viimeksi puolitoista vuotta sitten) joku tyyppi myymässä paahdettuja manteleita ja pitihän niitä sitten saada. Noi on aina aluks hyvä idea, mutta sitten kun yksi neljäsosa on syöty alkaa ällöttää ja tulee hirveä ongelma siitä mitä noille tekee ja missä niitä pitää - laukkuun ei voi laittaa koska ne vaan on tollaisessa mukissa, mutta ei tee mieli syödäkään. Onneksi meitä oli kaksi ja päästiin noista eroon lopulta. Toi pisaranmuotoinen sormus löytyi baarista edellisiltana, yksi au pair meidän porukasta vaan noukki sen lattialta ja halusi että otan sen, thanks? :D
Niin hauskan muotoinen toi Walkie Talkie :--D Lähdettiin sitten suunnilleen viideltä takaisin Hammersmithiin, tapasin taas uusia ihmisiä Starbucksissa ja illalla otettiin suunnaksi vielä Chelsea.
Chelseasta olis saanut ihan mielettömiä kuvia jos olis ollut valosaa, siellä on niin upeita taloja ja se on muutenkin sellasta luksusaluetta. Tyydyin sitten kuvailemaan Hammersmith Bridgeä ja Chelsea Bridgeä ja syötiin illallista fancysti Mäkkärissä.

Maanantai alkoi Paddington-leffalla Westfieldissä, oli vähän kummallista mennä katsomaan jotain elokuvaa yhdeltätoista aamupäivällä. Ei siinä, tosi symppis ja tietysti teemaan sopiva leffa ja saatiin se leffasali kokonaan itellemme. :D
Loppupäivän vietin sitten tuottoisasti Oxford Streetillä mistä oli alunperin tarkoitus pysyä kaukana koko reissun ajan, mutta halusin Forever21:een ja toinen vaihtoehto olis ollut Stratfordin Westfield joka olis ollut turhan kaukana. Siellä sitten ihmismassojen seassa hikoilin ainakin viisi tuntia mutta löysin kaiken tarvitsemani ja paljon tarvitsematonta ja illalla mentiin istuskelemaan pubiin johonkin Barnesiin, joku pikkunen kaupunginosa vähän Hammersmithistä pohjoiseen. 
Tilasin pubissa tosi hyvät fish & chipsit ja nyt oon katkera ettei Suomesta saa seljankukkasiideriä. :--(
Seuraava postaus onkin sitten Brightonista missä vietin tiistaipäivän, stay tuned!
---
Here's what happened in London on Sunday and Monday 24th-25th January: walking around the area near Tower Hill and Chelsea on Sunday, seeing Paddington the film and some shopping on Oxford Street on Monday. Also amazing fish & chips with lovely elderflower cider you can't buy in Finland :--(

2 kommenttia:

  1. oon halunnu käyä leadenhall marketissa kattoon leaky cauldronin sisäänkäyntiä, mutta se näyttää muutenkin tosi nätiltä ja näkemisen arvoiselta paikalta:-) ja tuo rauniopuutarha näyttää kanssa hullun kivalta! ihania kuvia:-) xx

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. WHAT, miten multa on menny toi Leaky Cauldron -juttu kokonaan ohi!!! DDD: Äääh no ens kerralla sitten :D Kiitos! xx

      Poista

Canon EOS 600D + kit + 50 mm f/1.8 + 55-250 mm IS

Kiitos kommentistasi! ♥
(I also speak English so don't be shy! :D)