maanantai 12. elokuuta 2013

London 2013: days 5 & 6

Tässä vika postaus tän vuoden Lontoon-reissusta! Viides päivä ei ollut kauhean tapahtumarikas ainakaan siten että kuvia olisi kertynyt kauheasti, ja kuudes päivä meni matkustamiseen. Tässä nyt kuitenkin jotain! :--D
Viidentenä päivänä meidän oli tarkotus lähteä käymään Madame Tussaudsilla, mutta kun päästiin paikan päälle jonot oli ihan kauheat eikä oikein inspiroinut jonottaa siinä tuntikaupalla. <3 Kierrettiin parit turistikrääsäkaupat ja päätettiin lähteä risteilemään Thamesille. Puolen tunnin risteily Big Beniltä Tower Bridgelle maksoi vaan vajaa 7 puntaa, ei paha :--)
Tower Bridgen luona oli sopivasti Starbucks joten suunnattiin sinne. Frappuccinon jälkeen lähdettiin etsimään metroasemaa, mutta sen löytymisessä meni aika kauan. :'D
Lopulta päästiin metroon ja mentiin käymään vielä Westfieldissä. Sieltä mentiin kuuden maissa Ilfordiin ja käytiin ostamassa fish & chipsiä, eikö oo taiteellinen kuva? :--D Hotellihuoneessa ei ollut aterimia joten kalan kanssa piti tapella pelkillä muovihaarukoilla, ihan hyvää oli kuitenkin. Loppuilta sujui pakkaillessa :--)

Kuten sanottu, viimeinen päivä eli heinäkuun 26. päivä menikin sitten kokonaan matkustamiseen. Lähdettiin hotellista yhdeltätoista ja mentiin ensin junalla Liverpool Streetin asemalle. Sieltä mentiin metrolla Victorialle ja nähtiin metroa ootellessa ilmeisesti siipensä satuttanut pulu joka selvästi kanssa odotti kyytiin pääsemistä - ja sitten metron tullessa se pulu meni sinne sisälle mutta joku tyhmä mies hätisti sen pois. :( Victorialta tultiin bussilla Gatwickin lentokentälle, missä aika kului kauppoja kiertelemällä. Ostin tuliaiskarkkien lisäksi Seventeenin + Teen Voguen jotka maksoi yhteensä jotain 6 euroa, eli saman verran mitä toinen noista maksaa yksinään Suomessa :------)
Lentokentällä oli Ben & Jerry's -automaatti josta ostin tän. Ensin nauratti koska luultiin ettei tossa tullut mukana mitään millä ton vois syödä, sitten nauratti kun piti tollaisella puutikulla kaivaa kivikovaa jäätelöä. :D
Vaaleanpunaisia pilviä!
Lento meni hyvin ja aikataulussa, ja oltiin Helsinki-Vantaalla joskus puolenyön maissa. Tässä kuvassa raahaan hirnyrkiksi ristittyä matkalaukkua: toi on joku 80-luvulta peräisin oleva yksilö joka yksinään painaa tosi paljon (sisältöineen se oli nyt melkein 20 kg) ja jota pitää kannatella kädellä samalla kun sitä vetää. Meitä oli kolme reissussa ja kaikki aina kauhulla odotti omaa vuoroaan vetää tota horrorlaukkua, joten siitä nimitys :---D
Hirnyrkit sikseen, oli kyllä tosi mukava ja onnistunut reissu, kiitos matkakumppaneille! Tulossa on vielä myös ostospostaus kunhan saan kaiken kuvattua. :--)
---
The two final days of our trip to London - they included for example a cruise on the Thames, some fish & chips and a whole day of traveling. :--)

6 kommenttia:

  1. Nää sun Lontoo-postaukset on mun suosikkeja! Ootan innolla ostospostausta. :D Ite pääsen vihdoin paikan päälle ens kesänä, ja pelottaa jo nyt miten pärjään itekseni, kun oon niin ujo puhumaan englantia. :'>

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitti! :--) Kyllä siellä paikan päällä sitten rohkaistuu, varmasti tuut ymmärretyksi :D

      Poista
  2. Ihania kuvia, Lontoo on kyllä niin rakas paikka!

    Blogissani olis sulle haaste, tee jos sille päälle satut/et ole tehnyt ennen, mikään pakko ei kuitenkaan ole :)
    http://maalaaminut.blogspot.fi/2013/08/11-kysymyksen-haaste.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja kiitti haasteestakin, tein tuon vähän aikaa sitten mutta kaipa voin ainakin vastata kysymyksiin haha :D

      Poista

Canon EOS 600D + kit + 50 mm f/1.8 + 55-250 mm IS

Kiitos kommentistasi! ♥
(I also speak English so don't be shy! :D)