sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

London, day 5

Vihdoin viimeisen päivän matkatunnelmat postauksen muodossa, ei oo edes mennyt kuin kuukausi ja kolme päivää reissun loppumisesta... :D

Eli sunnuntaina 13.5. nukuttiin ensiksikin myöhään, koska odotettiin että joku koira tulisi omistajineen käymään. Koira oli noin 15-viikkoinen labbis ja nimeltään Bernie, oikein reipas ja mukava koira :--D

Sitten oli aika lähteä Lontooseen taas, meille sanottiin että ei siellä mitkään kaupat ole auki mutta ei uskottu :D Ja olihan ne kaupat sitten auki kuitenkin...
Kun saavuttiin St. Pancrasin asemalle (kuvassa ^), sain päähäni, että käydään King's Crossilla etsimässä laituria 9 3/4. No sitten mentiin sinne seikkailemaan, mutta jostain syystä ei löydetty :D Ens kerralla sitten.
Päätettiin sitten mennä käymään itä-Lontoossa eli siellä missä olympialaiset pidetään, tarkemmin sanoen Westfieldin ostoskeskuksessa. Ihan hyvän pituinen metromatka oli sinnekin, kesti yli puoli tuntia :'D Itse ostari oli ihan järkyttävän iso ja loputtomasti kauppoja, ei nähty kuin joku murto-osa siitä sinä aikana mitä siellä pyörittiin.
Käytiin Pinkberry-nimisessä frozen yogurt-paikassa koska halusin tietää miltä frozen yogurt maistuu :D Oli ihan hyvää ja raikasta, vähemmän makeaa mitä odotin mutta pretty good anyway. 
Westfieldistä lähdettiin katsomaan Big Beniä koska halusin kuvata sitä hahah :--D
Waterloon juna/metroaseman sisäänkäynti, ihan hieno :D

Illalla otettiin vielä pihalla kuvia. :)
- toppi Gina Tricot
- hame Monki
- kengät Dorothy Perkins

Nyt on siis kaikki Lontoo-postaukset (aiemmat: 1, 2, 3, 4) saatu käsiteltyä, oli todella onnistunut ja ihana matka ja ensi vuonna toivottavasti uudestaan! :--) Myös esim. au pairiksi Englantiin lähteminen ensi kesän ajaksi houkuttelisi, tai sitten vaan ihan omatoiminen matka. Can't get enough of England<3

2 kommenttia:

  1. Voi minäkin haluaisin joskus Englantiin! Oli tosi kiva lukea näitä matkapostauksia. :> Upea tuo rakennus kuvassa 14 ja ihanat kengät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiva kuulla että tykkäilit näistä :) Ja kiitos!

      Poista

Canon EOS 600D + kit + 50 mm f/1.8 + 55-250 mm IS

Kiitos kommentistasi! ♥
(I also speak English so don't be shy! :D)